Päätinpä tässä sitten tehdä luultavasti elämäni turhimman päätöksen ja alkaa kirjoittaa tuntojani järjestelmällisesti ylös. Vaikka tämän tosiasian kiellänkin oikeassa elämässäni, olen ainakin pikkiriikkisen julkisuudenhakuinen ja internetin tarjoama anonyymiys on kovin, kovin kiehtova ilmiö.

Oikeastaan tähän perään voisi tunnustaa syyksi myös sen, että tämä on niitä harvoja paikkoja, joissa ihmiset eivät viitsi ilmoittaa toiselle tämän olevan epänormaali - tai ainakaan vastaanottajan ei moisesta tarvitse välittää sen enempää kuin naapurin kissan kirppujen kylmänsietokyvystä.

Kolmas, ehkä edellisiäkin rehellisempi syy on yksinkertainen: usein vain sattuu hajottamaan ja pahasti. Ja kun hajottaa, se pitää purkaa johonkin. Tavaroiden paiskomisen, naapureiden häiritsemisen huudolla ja viattoman poikaystäväni rääkkäämisen sijasta joudun siis kunnioittamaan ihmis- ja tavara-arvoa (onko tuo edes luettavissa sanaksi?) ja yrittämään luovempaa tapaa purkaa tuntojaan.

Täten siis, toivon että tämä ei jää tähän, vaan annan vastaisuudessakin tälle sähköiselle päiväkirjalleni sen verran aikaa, että saan tämän kehnon yritykseni viihdyttää edes kourallista ihmisiä näennäisesti toimimaan.